Etusivu Ajankohtaista Yhdistys Koulutus Materiaalit Ylioppilaskokeet Postituslistat Linkit

Hallitus   Työryhmät   Kokoukset/Toiminta   Aspekti   Jäsenyys   Sukol

Yhdistyksen toimintaa johtaa syysvuosikokouksessa vuodeksi kerrallaan valittu hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kuusi varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä. Hallituksen toimikausi alkaa kalenterivuoden alussa ja kestää sen loppuun.
 
Vuoden 2011 hallitus
 
Hallituksen järjestäytymiskokouksessa valitaan varapuheenjohtaja (hallituksen jäsen), sihteeri sekä rahastonhoitaja. Mikäli sihteeri ja rahastonhoitaja valitaan hallituksen ulkopuolelta, heillä ei ole äänioikeutta. Hallitus voi halutessaan muodostaa jäsenistään toimikuntia ja työryhmiä, joihin voidaan kutsua yhdistyksen jäseniä hallituksen ulkopuolelta. Vuodesta 1997 lähtien hallituksessa on ollut yksi venäjän kielen opetusharjoittelijoiden edustaja.
 
 Hallitus kokoontuu keskimäärin kuusi kertaa opintovuoden aikana, perjantai-iltaisin kello 17.30, Helsingissä. Noin kolmituntisen kokouksen aikana käsitellään yhdistyksen toiminnan kannalta ajankohtaisia asioita, suunnitellaan tulevaa toimintaa. Kokous on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä (mukaan luettuina puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja).
 
 Hallituksen tehtävänä on:
 
 1) hoitaa yhdistyksen asioita, huolehtia jäsenten informoinnista, edustaa yhdistystä, ottaa kantaa ja vastata sen puolesta
 
 2) kutsua yhdistys kevät- ja syysvuosikokouksiin ja valmistella niissä käsiteltävät asiat ( mm. yhdistyksen tuloslaskelma, toimintasuunnitelma sekä talousarvio)
 
 3) panna täytäntöön yhdistyksen kokousten tekemät päätökset
 
 4) valita yhdistyksen edustajat alan kansallisiin elimiin ( mm. POE, SUKOL, Venäjän kielen opiskelun edistämisen säätiö, YTL) ja kansallisiin sekä kansainvälisiin (MAPRJAL) konferensseihin
 
 5) hoitaa yhdistyksen varoja
 
 6) pitää jäsenluetteloa
 
 7) erottaa jäsenvelvollisuutensa laiminlyönyt yhdistyksen jäsen
 
 
Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan Suomen Venäjänopettajat r.y.:n hallituksen toimintaan, ilmoita halukkuudestasi jollekin hallituksemme jäsenelle!
 
 Toimimalla aktiivisesti edistämme yhdessä venäjän kielen opetusta ja asemaa Suomessa, tiedämme, mitä alalla juuri nyt tapahtuu ja saamme, tietenkin, uusia ystäviä!